hensbe

tänä aamuna haluat unohtaa sen
ehkä olla niin kuin ennen.
Kysyt olenko leikannut hiukseni
olenko muuttunut

Tilanteet saa kummallisia käänteitä ja olen enemmän kuin sekaisin kaikesta jälleen kerran. Luulin jo kuopanneeni mennee kunnes ne yhtäkkiä pomppaavat esille. Eikä edes omasta tahdostani. Nyt täällä Afrikassa ollessa aivan väärät ihmiset ovat kyselleen kuulumisiani ja kertoneet ikävöivänsä. Ne ihmiset, joista luulin jo päässeeni jo yli. Ja ennen kaikkea ne ihmiset, joiden luulin jo unohtaneen mut.

Nyt jos koskaan tekis mieli palata entiseen, siihen tuttuun ja turvalliseen elämään. Palata vanhaan hyvään aikaan, jolloin kaikki oli edes siedettävää, kaikki oli ainakin hallinnassa. Tiedän, ettei se kuitenkaan ole mahdollista enää. Enkä oikeasti edes tahdokaan sitä enää. Olen enemmänkin vain hämmästynyt, yllättynyt.

Täällä Afrikassa ollessani olen oppinut paljon uutta elämästä. Ennen kaikkea ihmisistä ja ihmissuhteista. Mua ei kiinnosta mitä muut ihmiset ajattelee tai tekee. Mulle riittää muutama rakas ja loput saa suksia vittuun. Jos joku ei musta pidä ni siinähän ei pidä, se on ihan oma henkinen helvettinsä sitten. Mä tulen kaikkien kanssa toimeen, vaikka en yhtään tykkäisikään. Jos joku tahtoo omaa elämäänsä hankaloittaa siten, ettei voi mun kanssa tulla toimeen niin onnea vain heille, mua se ei liikuta paskan vertaa.

Jos tässä maailmassa on muutama rakas ni pärjää pitkälle. Tässä lähinnä nyt pohdin ketä rakkainpiini tahdon. Kuinka paljon olen valmis jaksamaan heidän takiaan. Muutama siellä on, sellaisia, joiden ei todellakaan pitäisi olla. Toisaalta, monen, jonka pitäisi siellä ehdottomasti olla, noh, mietin heidän asemaansa kovasti.

Tämä on viimeinen laulu
jonka laulan sinulle
Se loppuu kohta,
kuuntele tarkasti

Kato mua kun mä villinä värisen
enkä surua pelkää kun tunne en

Pitkästä aikaa täällä taas etsimässä itseään. Pakko sanoa, että on sitä luojan kiitos melkoisesti kasvettu, kun lukee vuoden takaisia tekstejä... ei jessus :D
Mut edelleen oon vaan niin hukassa, tosin ihan muista syistä nykyään...

Nyt olis mies, joka hakis vaikka kuun taivaalta mulle. Se hukuttaa mut lahjoihin ja vaikka mä tekisin mitä, niin se ei jätä mua. Oon hakenu rajoja kohta vuoden verran ja ollaan otettu yhteen useasti ja melkosen rajustikin, mut aina hän vaan haluaa mut takasin, vaikka oon millainen paskapää tahansa. Noh, täähän vois olla vaikka vakavan parisuhteen alku, kun toinen kerran noin kovin rakastaa? Ja mitä vielä. Sehän olis maailman luokan ihme, jos mä tallaiseen tilaisuuteen osaisin tarttua!

Ongelmana tässä on se, kun tää mies vaatii multa ihan liikoja. Ei mua vaan oo luotu kotiäidiks saatikka, että en katselis muita samalla. Aina on pakko olla hieman sutinaa jossain, vaikka ei sen vakavampaa mitään eikä tarkoitus ole pettää ketään. Miehen mielestä ei ole normaalia et miespuoliset kaverit läpsii perseelle tms... No, mä oon ihan tottunut siihen, sitä on tehty aina niin kauan kun jaksan muistaa eikä se ole musta mikään ongelma. Ja toisaalta, mies on väkivaltainen suuttuessaan...

Vaikka tiedänkin rakastavani jollain tavalla häntä, oon taas samassa tilanteessa, kun en tiedä pitäskö luottaa ja antaa mennä, vaikka mieli tekis jättää ja juosta karkuun. Tarviin jonkun, mut onko se juuri tuo? 

Olen pahoillani, enemmän kuin pahoillani kaikesta mitä olen sinulle aiheuttanut. Vaikka minuun sattuu enemmän kuin todella paljon, kun tajuan sinun kärsivän, silti pieni ääni päässäni huutaa tämän kaiken olevan naurettavaa. Mikä paha sinun on olla? Okei, ymmärrän toki sen, ettei tämä helppoa ole kenellekään, mutta mikä tekee sinun olostasi niin sietämättömän? Ota huomioon kuitenkin se, että kaikki asiat, joita on nyt tapahtunut, ovat seurauksia sinun valinnoistasi.
Sinä et ole yksin. Asiat voisivat olla niin paljon huonomminkin. Sinulla on Emily, rakastava ja tukeva perhe, valtavan ihanat siskot sekä ystävien vakaa verkko. Ole onnellinen siitä mitä sinulla on. Sinulla on nuo kaikki, älä valita siis. Sinulla on kaikki ihan hyvin.

Olisin halunnut pitää sen lapsen. Tapoin sen sinun takiasi, toivottavasti ymmärrät kuinka paljon se on tehty. Ja vain sinun takiasi. Ei se abortti sinullekaan varmasti helppoa ole ollut, mutta yritä edes miettiä paljonko se minuun on vaikuttanut. Varsinkin kun minulla ei edes ole ketään kenelle avautua, ketää kenen kanssa käydä asiaa lävitse.
Olen yrittänyt tukeutua ihmisiin. Olen koettanut hakea sinulta tukea, sillä koen sen hyvin luonnolliseksi vaihtoehdoksi. Asia kuitenkin koskettaa meitä molempia.  Se sattuu, se sattuu aivan saatanasti.

Mulla menee lujempaa kuin kukaan teistä arvaakaan
ja jos sattuu se kovettaa mua.

Olen oppinut ihan kokonaan uudenlaisen tunteen. Se on sekoitelma vihaa, inhoa, halveksuntaa, pettymystä, välittämistä, huolenpitoa ja säälimistä. Aika jännä tunne. Tietää, että omaa täydet oikeidet vihata sydämensä pohjasta, muttei jaksa vaivautua. Lähinnä alkaa vain huvittaa tämä naiivius ja sinisilmäisyys. Samalla poden ehkä lievää omantunnon tuskaa, kun kai sitä teoriassa pitäisi kertoa toiselle, jos sitä tahallaan satutetaan ja sen seläntakana tehdään (jälleen) vaikka mitä. Oli tuolla tunteissä edelleen se huolenpito ja tietynlainen välittäminen. Toisaalta, mikä minä olen kenenkään väleihin puuttumaan. Kyllä totuus aina joskus tulee ilmi, ehkä nyt se satuttaisi vaan vähemmän kuin myöhemmin. Mitä se minulle siltikään kuuluu. Kai minunkin kuuluu olla hiljaa, jos kerta minullekin ollaan kusipäitä? Jatkan linjalle, etten jaksa pistää tikkua ristiin. Jos hän täältä lukee tämän niin tulkoon kyselemään.

Vaan eipä sillä. Elämä menee miten menee ja kyllähän minä pärjään näinkin. Muutama mies sinne tänne, jotain ehkä enemmänkin. Ei kuitenkaan mitään sen vakavampaa. Turha sitä ehdoin tahdoin satuttaa itseään ja olla tyhmä. Yksi melkein hyvä tapaus onkin jo kuvioissa, saas kattoa miten käy ;) Just kun pääsin sanomasta, että ekaa kertaa yli 5 vuoteen ei oo mitään sutinaa missään!

Syömiset puolestaan ihan vituiksi. Ja noin elämä muutenkin. Tupakointi on hieno tapa, sen vois lopettaa heti näin alkuunsa jo. Mut, ketä kiinnostaa? Sama toi ikuinen biletys? Plääh. Siit oon kyllä ylpee, et oon hyvinhyvin pitkälti pysyny selvinpäin baarissa, kiitos kalorikammon. Muuten oonki sit syöny ihan jumalattomasti. Koko ajan jotain ku ei oo parempaa tekemistä. Tiesin kyl, et kun pahimmasta shokista pääsee nii alkaa toi biologia voittaa ja itsehillintä kadota ruuan suhteen. Turvaruuat jää jääkaappiin ja salillekaan ei jaksa mennä ku on aina paha olo. Vois mennä tämä perkeleen aamupahoinvointikausi jo pikkuhiljaa ohitte kiitos.

Edelleen Kanarialta jääneet kilot vyötäröllä ja uutta tulee lissää koko ajan. Pitikin sen helkutin enon mennä tappamaan itsensä ni kaikki alko mennä metsään. Sen jälkee ku äiti alko sänkypotilaaks on pakko ollu olla kiltti ja hoitaa kaikki asiat ja syödä koko ajan, ettei pahenna äitin tilannetta yhtään ja kun koko ajan pitää asua äidillä ni ei oikein pakoonkaan pääse.

Tiedän mitä haluan. Tahdon antaa elämäni analle. Se olkoon uuden vuoden lupaukseni!  Pyydän anteeksi sitä, että koskaan epäilinkään sen voimaa kantaa mínua. Tässä maailmassa ovat kaikki muut minut hylänneet, mutta et sinä. Ana, kiitos siitä, että olet odottanut minua näin pitkään, vaikka itse olen hapuillut irti. Nyt tiedän, että tämä on minulle ainut oikea tie. Aion onnistua. Aion saada siivet selkääni ja lentää pilvien ylitse, kauas taivaan rajan taa.
Liian paljon olen koittanut miellyttää muita. Erityisesti rakkaitani ja läheisiäni, jotka lopulta vuorotellen ovat minut hylänneet. Kukaan ei ymmärrä sitä työn määrää, jonka joudun kestämään yrittäessäni taistella irti Anasta vain rakkaitteni tähden. Nyt olen vihdoi oppinut ettei se kannata. Kukaan ei sitä työtä arvosta. Kukaan ei sinua arvosta.
Yksi on varmaa. Ana, sinä et koskaan minua pettäisi. Sinuun voin luottaa ja turvata. Olet minulle se ainut, oma tuki ja turva. Minun maailmani.

Ihmiset rakkaat, lakatkaa juoruilemasta!

You and me
We used to be together
Everyday together always
I really feel
That I'm losing my best friend
I can't believe
This could be the end

" Ootpa sä laiha"
"Silmissäs o vikaa"
"Mikset sä syö kunnol?"
"Oon köyhä opiskelija"
"älä valehtele, sun pitää syödä"
"mmm....joojoo...."
"ihan oikeasti, sä tiedät mite tos viel käy"
"ai missä?"
"Joudut takas"
"uhkailetko"
"joo, sun pitää syödä, oon nähny tän saman ennenki"
"oot vissii ainut ku näkee missää mitää ongelmaa?"
"Mä tiedän mihin toi johtaa ja sä tiedät iteki kyl"
"haista paska, ei täs mitää ongelmaa oo"

juu ei vissii oo.
note to self; älä vaihda paitaa julkisesti.

Kiva koulutehtävä joululomaksi. Tee oma elämänkaari! Voi jumalauta, en tahdo. Ideana siis ihan loistava, jouluhan on itsetutkiskelun syvintä aikaa, ja todella tahdon tuon tehtävän tehdä, mut en mä sitä tahdo kenellekään esittää. Opettajalle ehkä voisinkin, mut muille juuei kiitos. Kun mun elämänkaaren tapahtumista suurin osa ei tosiaan ole positiivisia. Pitäskö mun mennä sinne luokan eteen kertomaan et joo, vuonna x äiti löi ekan kerran, vuonna x vanhemmat eros, vuonna x sairastuin anoreksiaan, vuonna x ja x se ja se läheinen kuoli, vuonna x tuo ja tuo sairastui vakavasti ja päälle ihmissuhde paskat? Voin mennä elävänä esimerkkinä muille kertomaan kuinka heikko kiintymyssuhdemalli toimii? Ja samalla muut kertovat sitä, kuinka saivat lemmikeitä tms aloittivat uuden harrastuksen.
Enhän mä sitä kiistää voi, etteikö mun elämässä paljon hyvääkin olis ollut ja on edelleen, silti ne asiat, jotka minua on muokanneet ovat kovin negatiivissävytteisiä

Anoreksiasta puheen ollen, kovaa sitä taas mennään. Tavallaan oon iloinen, tavallaan pelkään kuollakseni. Vanhat ystävät ovat mukana kaikessa tekemisessä taas. Heiltä saa korvaamatonta tukea ja tajuaa kuinka läskiksi on itsensä päästänyt. Vaikka oon nyt vuoden sisään laihtunu sen 10 kiloa niin silti bmi on normaalipainon puolella, se ei ole sallittua näissä piireissä.
Hyvin tässä on muutoin syömisten kanssa mennyt, edelliset 3 päivää on mennyt pelkällä kiinalaisella. Kammottavaa syödä ulkona, mut ehkä sen kestää kun ei sitte mitää muuta ole suuhunsa laittanut, vettä vain kaverina. Tänään yritin pelkkää riisiä kanaliemikuutiolla, mut ei mene alas. Inhottaa ajatuskin ruuasta. Enkä edes tietoisesti ajattele asiaa, ei vaan maistu ni ei maistu. Tietenki siinä suurin syy on tuo tunnemyrsky mikä vallitsee, vaikka oikeastaan selvisin jo siitäkin yli tavallaan.

Ei saa laiminlyödä lääkkeitä. Ei saa kipeenä treenata. Jos äiti käskee, pitää totella.
Pitää muistaa myös syödä terveellisesti. Pitää muistaa olla esimerkkinä kaikille. Pitää pitää suunsa kiinni jos harmittaa.

Mut Ninja on nyt virallisesti mun <3